logo

Näin loppukaudesta kenttää aletaan myös valmistaa talvehtimiskuntoon. 
Tässä alustavaa suunnitelmaa syystöiden osalta ja samalla osviittaa kentän aukioloista.

Viikko 40 (2.10 alkava)
Väylien ilmaistus aloitetaan ja koska NSG:llä ei ole kalustoa holkitusjätteen keräämiseen, niin holkitusjäte jää väylille. Holkitusjätettä pyritään verkottamaan mahdollisuuksien mukaan, mutta se onnistunee paremmin vasta keväällä, kun on kuivempaa ja aines hajoaa sinne helpommin.
Kastelujärjestelmän tyhjennys

Viikko 41 -> (9.10 alkava)
Viheriöiden ja lyöntipaikkojen ilmaistus aloitetaan ja työn alla oleva viheriö on aina poissa pelistä työn ajan.
Holkitusjäte kerätään kuitenkin pois ja liput palautetaan tämän jälkeen takaisin. Tämän jälkeen kesäviheriöt vielä käytössä kelien salliessa. 

Vähän ennen pakkasten alkamista ja/tai lumen tuloa viheriöille tehdään ns. talvikylvö, jonka jälkeen ei enää kesäviheriölle palata!
Tämän jälkeen pelaaminen on sallittua ainoastaan takaysin talviviheriölle!

Kesäviheriöt on viimeisen viiden vuoden aikana sulkeutuneet keskimäärin lokakuun puolessa välissä.
Varsinkin viheriöiden ilmaistuksesta viime vuonna saadun kokemuksen perusteella sillä oli iso vaikutus kentän talvehtimiseen ja näin ollen ajatuksena on , että kenttä saataisiin keväällä mahdollisimman hyväkuntoisena auki.

Kahvion sulkemisajankohta tarkentuu kun nähdään lokakuun kelit.
Voi olla myös mahdollsita, että kahvio on vk 41 tai 42 alkaen suljettu arkipäiviltä, mutta viikonloppuisin saattaa vielä olla auki, mikäli on kelejä ja kesäviheriöt.
Klubilla saattaa kuitenkin olla kahvipannu kuumana arkisin, jos toiminnanjohtaja on konttorilla.
Range suljetaan jossain vaiheessa viikkoa ja myös golfautot pestään ja laitetaan talviteloille.

Väylä wc:t tyhjennetään ja poistetaan käytöstä ja lisäksi penkit ja roskikset kerätään kentältä pois.

-Mika/NSG

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä:
Avoinna: Talviviheriöt 19.10 asti
Range:
Suljettu 16.10 ->
Lähipelialue:
Avoinna 2.5 ->

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
Suljettu tältä kaudelta 9.10 alkaen

Toimiston aukioloajat:
Arkisin klo 9-16

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 050 3641 666
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi