logo

Hei kaikki NSG:n ladyt,

Tänä vuonna ladyjen toiminta aloitetaan toukokuussa seuraavalla ohjelmalla:

 

Lauantai 14.5.2016, ladyjen kauden avaus

Perinteisiä ladyjen kaudenavajaisia vietetään lauantaina 14.5.2016.
Päivä aloitetaan klo 13:00 yhteisellä pelillä ykköstiiltä.
Pelikierroksen jälkeen (n. klo 17:30) ruokailu klubilla.
Tarjolla on lohta, grillimakkaraa, ruokaisaa pastasalaattia ja kreikkalaista salaattia.
Jälkipelit käydään saunan puolella, jonka jälkeen iltaa jatketaan rennon yhdessäolon merkeissä.

Avajaispäivän osallistumismaksu on 10 € / lady, sisältää ruokailun klubilla pelin jälkeen (osallistumismaksu peritään vain ruokailevilta ladyilta).

Osallistuminen ei missään nimessä edellytä mukanaoloa koko päivän ajan, vaan jokainen voi osallistua päivän toimintaan oman aikataulun mukaisesti.
Voi siis tulla vaikka vain pelaamaan, tai liittyä joukkoon vasta jälkipelien aikaan. Ilmoittautua voi klubille tai nsg.nexgolf.fi keskiviikkoiltaan 11.5.2016 saakka.
Ilmoitathan mahdolliset erikoisruokavaliot suoraan minulle joko sähköpostilla tai puhelimitse.

Tervetuloa kaikki ladygolffarit mukaan yhteiseen kaudenavajaispäivään!

 

Keskiviikko 18.5.2016, ladyjen peli-ilta

Viikoittaiset ladyjen peli-illat starttaavat keskiviikkona 18.5.2016 klo 18:00 kymppitiiltä.

Ilmoittautumiset nsg.nexgolf.fi pelipäivänä klo 14:00 mennessä.

 

Torstai 26.5.2016, ladyjen peli-illassa Jussi Mähösen opetusta

Jussi Mähönen opettaa ladyja rangella klo 17:30 alkaen. Jussin opetus kestää noin tunnin, osallistumismaksu on 10 € / hlö.

Opetuksen jälkeen halukkaat voivat jatkaa vielä kentälle pelaamaan n. klo 18:30 alkaen.

Ilmoittautumiset nsg.nexgolf.fi pelipäivänä klo 14:00 mennessä.

 

Oikein mukavaa ja antoisaa pelikesää kaikille, toivottavasi nähdään pian kentällä!

Golfterveisin,
Tiina Karjalainen, ladykapteeni
p. 040 594 6421

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä: Avataan jälleen keväällä 2020
Range: Avataan jälleen keväällä 2020
Lähipelialue: Avataan jälleen keväällä 2020

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
Avataan jälleen keväällä 2020


Toimiston aukioloajat:
Arkisin pääsääntöisesti klo 9-16
toimisto(ät)nivalanseudungolf.fi / 08 443700

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 050 3641 666
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi