Ladykapteenin kuulumiset

Ladykapteenin kuulumiset

Kesä on jo puolessa välissä, ennen kuin kirjoitan blogia. Olemme saaneet nauttia mahtavista peli- ilmoista tänä kesänä, toisin kuin edellisinä kesinä. Helle vaatii pelaajilta sitkeyttä kiertää pelikierros ja saavuttaa jopa tulosta pelikierroksen aikana. Nesteitä kuluu useita litroja eikä pikkusuolaisia eväitä saa unohtaa kotiin. Onkohan joku pelaajista jäänyt helteen takia mieluummin kotiin kuin lähtenyt kiertämään hikistä, monen tunnin lenkkiä pelikentille. Helteestä huolimatta pelaaminen tuntuu minusta mukavalta, siitä tuloksesta nyt ei niin voi sanoa mitään…

Klubi- ja naistoimikunnan tavoitteena on aktivoida jäsenistöä ja edistää seurahenkeä, edistää jäsenten ja vieraspelaajien viihtyvyyttä kentällä ja klubilla ja edistää ladypelaajien pelitaitojen kehittämistä. Kapteeneiden vastuulla on seurassa golfin sääntöjen ja hyvän golfkäytöksen edistäminen ja noudattaminen.

Ladypelaajilla on ollut yksi peli-ilta kerran viikossa koko kesän ajan ja pelaaminen jatkuu näin syksyyn saakka. Muutaman kerran peli- illoissa on ollut mukana ohjaajana pro Jussi, jolta olemme saaneet mielenkiintoisia ja uusia näkökulmia lyönnin alkuasentoon, mailan käsittelyyn ja lyönteihin. Olemme opetellet kiertämään väyliä mm. vain raudoilla tai vain puumailoilla. Näin olemme saaneet ohjausta siihen, millä mailalla kannattaa esimerkiksi kapealla väylällä edetä. Seuraava Jussin opetusilta on keskiviikkona 6.8 klo 18 alkaen. Myöhemmin elokuussa saamme koulutusta myös säännöistä, kun Mika on lupautunut torstaina 28.8 ladypeli- illan päätteeksi antamaan sääntö- opetusta väylillä.  Mikalle voi esittää sääntökysymyksiä jo etukäteen, joita hän käy sitten läpi eri väylillä. Itse kullakin on varmaan ollut tilanteita, joissa ei ole osannut toimia sääntöjen mukaan, eikä välttämättä ole ollut paikalla henkilöä, jolta olisi voinut asian tarkistaa. Nyt on mahdollisuus yhdessä miettiä, miten hankalissa tilanteissa toimitaan. Näin asiat jäävät paremmin mieleen.

Klubi- ja naistoimikunnan jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti talkootyöhön: seuran kevättalkoisiin osallistuimme pesemällä ikkunoita ja yhdessä muiden seuran jäsenten kanssa perkkasimme isoa kukkapenkkiä. Talkootyöhön on osallistuttu muutamissa kisoissa, joissa on oltu apuna klubilla. Viihtyvyyttä ja tyyliä on saatu väylien vessoihin: Heli on maalannut vessojen sisäseinät, kiitos hänelle!

Viihtyvyyttä ja yhteishenkeä syntyy myös yhteisellä seuran retkellä. Retki suunnataan tänä vuonna Muurameen ja Laukaaseen. Tarkoituksena on, että lauantaina 6.9 pelaamme Muuramen kentällä ja sunnuntaina 7.9 Peurungassa. Mika on kysynyt tarjouksia paikoista ja saamme myöhemmin kuulla, paljonko reissu tulee maksamaan. Varatkaapas tuo viikonloppu reissua varten! On mukavaa tutustua kenttiin, joissa ei ole aikaisemmin pelannut. Itse pelasin heinäkuussa Peurungalla ja voin todeta, että haluan pelata siellä toisenkin kerran. Muuramen kenttä on minulle uusi tuttavuus.

Sitten muutama sana tulevasta 5- seuran naisten kisasta, joka pidetään sunnuntaina 10.8 klo 11 alkaen. Viiden seuran ladykisoissa pelaavat Virpiniemen Golfin, Oulun Golfin, Raahentienoon Golfin, Kalajokilaakson Golfin ja Nivalan Seudun golfin ladyt. Viime vuonna kisat olivat Kalajoella ja sitä edeltävänä vuonna Raahessa. Nyt on sitten meidän vuoro järjestää kisat. Viiden parhaan tulokset otetaan mukaan joukkueen tuloksiin. Olisihan tuo mukavaa saada joukkuekisavoitto kotiin! Toivon, että mahdollisimman moni NSG:n ladypelaaja osallistuu kisaan. Muistuttaisin etenkin seniori- ladypelaajia osallistumaan sunnuntain kisaan, vaikka meillä on torstaina 5- seuran senioripelikisa. Ehtiihän tuota muutamassa päivässä toipua edellisistä kisoista… Toivottavasti hyvät ilmat jatkuvat sunnuntaille asti, jotta pelaaminen olisi mukavaa.

Nyt toivotan kaikille pelaajille menestymistä pelikentillä ja iloista mieltä mukavan harrastuksen parissa!

Kirsti- ladykapteeni