Puheenjohtajan blogikirjoitus

Puheenjohtajan blogikirjoitus

Hyvää kevättä ja alkavaa kesää

Puheenjohtajan näkökulmasta pitää olla kiitollinen edellisestä vuodesta. Tehtiinhän muutaman korpivaellusvuoden jälkeen positiivinen tulos. Suuri kiitos tästä kuuluu kentän henkilökunnalle. He tekevät ahkerasti työtä meidän pelaajien hyväksi pyrkien käyttämään niukat resurssit mahdollisimman hyvin kentän hyödyksi. Seura ja kenttäyhtiö ovat muutaman vuoden ajan panostaneet kentän kuntoon ja pelattavuuteen. Kenttäyhtiö rakensi ysi-väylän uusiksi, josta on saatu hyviä kommentteja. Pieniä muutoksia on tapahtunut muuallakin. Kehittämistyötä tehdään tulorahoituksen puitteissa ja tehtävillä toimilla pyritään lisäämään kentän pelattavuutta ja viihtyisyyttä.Työ on tuottanut tulosta, viime kesän tuomat monet kiitokset kentän kunnosta ja pelattavuudesta lämmittävät mieltä. Vielä maaliskuussa Helsingissä käydessäni minulle tuli eräs kentällä vieraillut henkilö kertomaan kiitoksensa kentän kunnosta.

Kentän ylläpidon suuri haaste on työkustannus, joka on ylivoimaisesti suurin yksittäinen kustannuserä yhdistyksen taloudessa. Tästä syystä jatkossa kehittämistoimia suunniteltaessa otetaan pelattavuuden ja viihtyisyyden lisäksi huomioon kentän hoitotyön helpottaminen ja käsityön vähentäminen. Kentän kunnosta huolehtiminen on myös meidän kaikkien pelaajien asia. Nyt alkukesästä teemme kenttää tulevia kierroksia ajatellen. Paikkaamalla lyöntijäljet ja pallon alastulojäljet varmistamme väylälyönneille paremmat onnistumisen mahdollisuudet ja puteille varmuutta ja siten onnistumisia. Turpeen lyöminen ja alastulokuopan tekeminen eivät ole virheitä, niiden jättäminen korjaamatta on rike.

Tulossa on vilkas kilpailukesä. Tapahtumia riittää joka viikonlopulle, kuitenkin niin, että jokaisena viikonloppuna on pyritty jättämään joko lauantai tai sunnuntai vapaaksi jäsenille ja vieraille. Kilpailuohjelma on monipuolinen, on yksilökilpailuja ja parikilpailuja. Lähiseurojen kanssa käytävät kisat ovat mielenkiintoisia, niihin kannattaa ilmoittautua tarjolle, ne ovat mukava mahdollisuus käydä tutustumassa ja pelaamassa naapurikentillä.  Minä näen kilpailut enemmän mukavana tapana mitata omaa onnistumista ja mahdollista kehittymistä. Samalla tulee mukava päivälenkki hyvässä seurassa.

Seuran johtokunta pyrkii työssään katsomaan asioita eteenpäin. Kentän ylläpito vaatii resursseja, joita pyritään lisäämään markkinoinnin keinoin. Lisää pelaajia kentälle, jossa meillä on vielä hyvin tilaa. Tässä työssä me jokainen olemme toimijoita, pidetään huolta kentästä, jolloin hyvä viesti leviää ja toimii markkinaviestinä.

Toivon onnistumisen kokemuksia kaikille, niillä jaksaa aina muutaman huonon lyönnin yli.

Puheenjohtaja Markku Pietikäinen