Puheenjohtajan syksyn kuulumiset

Puheenjohtajan syksyn kuulumiset

Hyvä golffari

Kirjoitan tätä juttua paluumatkalta Helsingistä. Kävin liitovaltuuston kokouksessa ja seminaarissa. Kokous oli tällä kertaa poikkeuksellisen pitkä, joten kotimatka jäi myöhäisemmäksi.

Suomen Golf ry:n liittovaltuuston puheenjohtaja vaihtui, Timo Laitinen tuli uutena merkittävälle paikalle. Häneltä on odotettavissa uudistamista ja raikkaita aloituksia liiton toiminnassa. Entinen puheenjohtaja Antti Peltoniemi jatkaa hallituksessa Pohjanmaan mandaatilla, samalla hän jatkaa kansainvälisiä tehtäviään, jotka ovatkin henkilökohtaisia, eivätkä ole sidottuja puheenjohtajan asemaan ja statukseen. Uudelle puheenjohtajalle tämä on merkittävä tuki, koska hänen mahdollisuutensa käyttää aikaansa kansainvälisillä areenoilla ovat rajatummat hänen työnsä vuoksi. Liittovaltuusto kiitti Anttia merkittävästä panoksesta puheenjohtajana ja toivotti uuden puheenjohtajan tervetulleeksi onnentoivotusten saattelemana. Pohjoisen Suomen edustajana liittohallituksessa jatkaa Hannu Ylinenpää Rovaniemeltä.

Omankin seuran valinnat saatiin viime viikolla valmiiksi. Johtokuntaan tuli uutena Atte Karsikas. Tervetuloa mukaan johtokunta työhön Atte. Onnittelut myös vuoden golffareille, Karjalaisen perheelle. He ovat toimineet merkittävinä lähettiläinä.

Johtokunta tekee talven aikana työtä muutamassa kokouksessa, paketoidaan mennyt vuosi, eli tehdään tilinpäätös ja toimintakertomus kevätkokoukselle.

Toimintaan ei ole tulossa hirveitä mullistuksia, mutta jotakin aina pitää parantaa. Talouden pitäminen vakaana ja samalla pelaajien rasitus pienenä on vaativa yhtälö. Kentän ja sen palveluiden ylläpitäminen vaatii käsiä ja jalkoja tietyn määrän, niitä kertyy suurin yksittäinen kustannuserä. Päättyneen kauden aikana henkilöstön jaksamista ja aikaa kuluttivat työvoimakysymykset.  Jatkossa pyrimme toisenlaiseen työvoiman rekrytointiin, eli haemme tehokkuutta, kuitenkin pyrkien samaan kustannusrasitukseen.  Kentän hoitotyö on ylivoimaisesti suurin kustannuserä, joten työvoiman käytön tehokkuus on suuri mahdollisuus säästöihin. Kentän kehittämisessä pyrimme aina huomioimaan hoitotyön vähentämisen viihtyvyyden ja pelattavuuden ohella.

Kustannusten säästön rinnalla on aina muistettava myös tulopuoli. Siellä tutkitaan mahdollisuuksia kohdentaa markkinointipanostuksemme eri tavalla, samalla kysyen itseltämme, onko lähetetty viesti oikea? Mitä meidän pitäisi kertoa lajista ja miten niille, jotka ovat mahdollisia tulevia golffareita?

Kentälle on aina mukava tulla ja siellä on hyvä henki. Tämän palautteen olemme saaneet, siitä on hyvä jatkaa.

Hyvää talven aikaa teille kaikille,

Markku Pietikäinen
Puheenjohtaja