logo

Terve!

Kirjoitan blogikirjoitustani tällä kertaa täällä Tampereen Hervannassa, jossa olen aloittanut tänä syksynä opintoni. Opiskelen tosiaan Tampereen Teknillisessä Yliopistossa DI-opettaja-koulutusohjelmassa eli tulen aikanaan suorittamaan myös matemaattisten aineiden opettajan pätevyyden. Syksyni onkin pitänyt sisällään kaikenlaista kiirettä opiskelujen suhteen, joten golf on saanut jäädä hieman sivummalle tänä syksynä. Voin vain todeta sen, kuinka suuri etu meillä Nivalassa on se, että pelaamaan pääsee avausviikonloppua lukuunottamatta käytännössä aina silloin kuin haluaa. Täällä etelässä ei enää noin vain lähdetä iltaysiä pelaamaan, vaan peliajat täytyy varata oikeasti hyvissä ajoin.

Tämä golfkausi oli osaltani edellisen kauden tapaan välivuoden omainen, sillä kotiuduin Jääkäriprikaatista kesäkuun puolessavälissä. Armeijavuosi oli kyllä sen verran hieno kokemus, että golfkauden kunnollisen aloittamisen viivästyminen ei jäänyt harmittamaan. Heinä- ja elokuu pitivätkin sitten sisällään useamman niin alueellisen kuin kansallisen tason juniorikilpailun ympäri Suomea pohjoisimman kisan ollessa Torniossa ja eteläisimmän Espoossa asti. Kauteni on ollut kuitenkin haastavamman puoleinen eikä kovin montaa ehjää suoritusta jäänyt kisoista käteen. Epätasaisuus on leimannut peliäni, hyvän kierroksen jälkeen saatettiin tulla alaspäin melkoisellakin ryminällä tuloksien suhteen. Päällimmäisenä kisoista jää mieleen aivan mukavasti sujunut Lappajärven FJT-osakilpailu kierrostuloksin 78 ja 80, jolla heltisi sijoitus 40 parhaan joukkoon 90 pelaajan kisassa. Rehellisyyden nimissä täytyy se sanoa, että ei tältä kaudelta liikoja voinut edes odottaa talviharjoittelun ja alkukauden jäädessä väliin kokonaan.

NSG:n junnutoiminnassa oli aivan hyvä meno ja meininki kesän aikana. Golfkerhon osallistujamäärä vakiintui reiluun puolen kymmeneen, mikä on positiivista edellisiin vuosiin verrattuna. Toki kevään ja alkukesän ensimmäiset kerhokerrat vetivät jälleen runsaasti uusia kerholaisia, haasteemme on edelleen saada porukka pysymään mukana läpi kesän mukana. Keväällä kävivät myös jälleen alakoululaiset tutustumassa golfiin koulun puolesta, mikä on tärkeää lajimme tunnettavuuden kannalta. Myöskin junnujen oma golfleiri vedettiin onnistuneesti läpi kesän aikana.  Ensi kauteen on vielä pitkä matka, mutta nyt päättymässä olevan kauden loppupuoliskolla on hyvä hetki antaa palautetta toimintaamme liittyen. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, palautteen avulla on helpompaa suunnitella toimintaa, jolle on myös kysyntää.

Nyt opintojeni alkamisen myötä tulee myös päätökseen junnukapteenivuoteni. En koe, että olisi järin mielekästä enää toimia NSG:n junnukapteenina kun asun täällä Tampereella. En muutenkaan osaa tässä vaiheessa sanoa, että missä päin pelaan ensi kaudella ja miten paljon ylipäätänsä. Haluankin nyt kiittää NSG:tä ja etenkin Mikaa tuestanne kuluneitten kisavuosien aikana, tukenne on ollut korvaamatonta. Kiitokset myös kaikille muille niin tästä kaudesta kuin kuluneistakin golfkesistä. Meillä on hyvä kotikenttä Nivalassa, pidetään sen puolia jatkossakin. Tunnettavuutta pitää lisätä ja saada uusia pelaajia kentällä, jotta lajimme pärjää harrastusten välisessä kilpailussa tänä päivänä, kun kilpailu eri lajien kesken uusista harrastajista on kovaa kaikkialla. 

Syysterveisin junnukapteeni Aaro

Jätä kommenttisi

Kirjoita kommenttisi vieraana

0
Kommenttisi odottaa ylläpidon hyväksyntää.
käyttöehdot.
  • Ei kommentteja

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä: Avattu kesäviheriöt 21.4.
Range: Avattu 12.4. (lyönnit vain matoilta)
Lähipelialue: Avattu 18.4

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
6.5. alkaen
MA-PE 9-20
LA-SU 8-18

Toimiston aukioloajat:
Arkisin pääsääntöisesti klo 9-17
toimisto(ät)nivalanseudungolf.fi / 08 443700

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 050 3641 666
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi