Hei kaikki NSG:n naiset!
Uusi kausi kolkuttelee jo lähellä, mutta ennen kauden alkua luodaan katsaus vielä viime syksyyn.
Naisten kauden päättäjäisiä vietettiin sunnuntaina 7.10.2018. Kirpeästä pakkasyöstä johtuen jouduimme myöhästyttämään päättäjäisten alkua iltapäivän puolelle. Sää kuitenkin suosi päiväämme, ja saimme nauttia pelistä kauniissa auringonpaisteessa edelleen huippukunnossa olevalla kentällämme.
Päättäjäisissä summasimme jälleen kuluneen pelikesän birdie-tilanteen ”böördipuun” linnut lasemalla. Kesän birdie-kuningatar oli tällä kaudella Sirkka Taanila, hänelle birdejä kertyi yhteensä 27. Onnea Sirkalle upeasta suorituksesta! Böördipuuhun kertyi tänäkin kesänä todella hieno määrä lintuja, ja naistoimikunta palkitsi jokaisen puuhun linnun laittaneen naisen: Kirsti Kangas, Mervi Pudas, Tuuli Aaltonen, Sirpa Karstinen, Saara Julku, Marjo Kiviniemi, Hilli Havisto, Paula Ponnikas, Anu Vuolukka, Birgitta Palo, Eija Sipilä ja Tiina Karjalainen. Edellä mainitut henkilöt voivat noutaa pienen lahjan klubin kassalta.
Kulunut kesä on ollut jälleen erittäin onnistunut ja antoisa – suurensuuri kiitos siitä kaikille teille naisille, on ollut ilo pelata kanssanne! Toivottavasti teemme ensi kaudesta yhdessä vielä tätäkin onnistuneemman!
Golfterveisin, Tiina, ladykapteeni, p. 040 5946421
ps. Olkaa minuun rohkeasti yhteydessä kaikkeen naistoimintaan liittyen. Uusia ideoita ja kehitysehdotuksia otetaan todella mielellään vastaan, ja naistoimikunnan toimintaan saa tulla jokainen innokas mukaan!